RADIO SISUSAMPO LAULATTI KILAPAILIJOITA GÖTASSA.
Tosin Götan Ryrsjö ei pystynyt tarjoamaan mitään silmiinpistävää rantaelämystä tällä kertaa sillä kinokset peittivät rantamaisemat ja paksu jää järven.
Kevään tulo oli kuitenkin nähtävissä ja kaikkein eniten se kuvastui ihmisissä. Kevät oli tavoittanut ihmismielet ja se todella heijastui kaikista.
Kourallinen aktiivia seuran ihmisiä oli innoissaan touhuamassa illan karaokekilpailua ja ennen kaikkea suuhunpantavaa ja juomista illan vieraille.
Radio Sisusampon ideana oli tuoda radio ulos kansan keskuuteen, jolloin kuulijat saisivat tietoa mitä ympäristön kunnissa tapahtuu seuratasolla. Samalla myöskin kuulemaan ihmisten mielipiteitä joista voisi syntyä laajempaakin keskustelua.
Valitettavasti seuratyö on monilla paikkakunilla hiipumassa, mitä myöskin Götan Suomiseuran puheenjohtaja Hannele Moilanen kertoi radion tekemässä haastattelussa. Jäsenistö vanhenee eikä ole enää niin aktiivista osallistumaan kaikkiin rientoihin ja tapahtumiin.
Götassa usko on vielä kova seuran menestymisen suhteen ja siellä suunnitellaan kovasti uusia tempauksia. Seuran toimitilan olellinen sijainti aivan järven rannassa, antaa hienot puitteet varsinkin kesäaikaan toteuttaa kaikenlaisia juhlia ja perhetapahtumia. Toukokuun 22:n päivä on Götan Ryrsjöllä perhepäivä missä järjestetään kaikenlaisia kilpailuja niin aikuisille kuin lapsillekin. Perhepäivätapahtumaan ovat kaikki tervetulleita niin läheltä kuin kaukaakin. Mainittakoon vielä ettei mitään jäsenyyttä vaadita vaan kaikille se on ilmaista.
Karaokessa kilpailtiin kuitenkin minkäänlaista huolta tai surua tuntematta. Kilpailuun osallistui tasapuolisesti niin nais- kuin mieslaulajiakin.
Vaikka olen järjestänyt kilpailuja kaikkein korkeimmallakin tasolla niin minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä se, että kuinka hyviä karaokelaulajia meistä Ruotsinsuomalaisista löytyy. On aivan hämmästyttävää kuinka laulajat laulavat kilpailukappaleensa aivan kuin eivät olisi elämässään muuta tehneetkään.
Tällä kertaa radio äänitti kilpailijoiden esityksiä ja kun niitä sitten editoin radioon kuultavaksi niin tuskin kenenkään laulajan tarvitsee hävetä esitystään.
Lopuksi kuitenkin tuomariston oli tehtävä ratkaisunsa. Tuomaristo mietti kauan ja hartaasti, lähinnä sitä, että finaliin voitiin lähettää vain kolme laulajaa kummastakin sarjasta. Tällä kertaa tuomaristo päätti kuitenkin välttää vastuutaan ja lähetti finaliin neljä laulajaa kummastakin sarjasta.
Götan finalistit 5.6.2010. klo. 19.00 alakavaan finaliin Boråsin Monitoimitalolla.
Naiset:
Mira Länkimäki, Viola Tuovinen, Paula Nyman ja Sirkka-Liisa Vallo.
Miehet.
Toni Autio, Ossi Vallo, Risto Mäkelä ja Olavi Isola.
Radio kiittää kaikkia osanottajia ja järjestäjää miellyttävästä maaliskuisesta lauantai-illasta.
Kesäkuussa finaalissa tavataan.
Valokuviin <<<tästä.
.